Tarjouspyyntöjen työstöä

Huhtikuun aikana projektimme ei liikahtanut kovinkaan paljoa eteenpäin, olimme lomilla ja muuten vaan kiireisiä.

Tapasimme Janin kanssa uudestaan ja speksasimme tarpeitamme tarjousten pyytämistä ja työmaan vastuunjakoa varten. Jani laittaa tarjouspyyntöjä sovituille firmoille.

Sain Lohjan kaupungilta parin vastaavan työnjohtajan yhteystiedot. Kyselen vielä naapureilta mahdollisia muita nimiä ja sitten soittelen heidät läpi.

Eihän tämä projekti nyt kovin nopeasti etene, mutta toivottavasti tahti jossakin välissä kiihtyy.

Rakennusluvasta toteutukseen

Tapasimme Plusarkkitehtien Janin joku aika sitten ja olemme ryhtyneet pienin askelin etenemään rakennusluvasta kohti toteutusta.

Olemme rakentajina ensikertalaisia ja aika paljon uusia asioita tuli opittavaksi. Nyt pitää ryhtyä metsästämään erilaisia asiantuntijoita, jotta lupaehdot täyttyvät.

Onneksi Janilta löytyi lista luottoihmisistä osaan suunnittelutöitä ja loput sitten pitää etsiä itse.

Lohjan kaupunki laskutti rakennusluvan. En olisi uskonut, että se voi olla noin kallis. Tämä tunne luultavasti toistuu useasti rakentamisen aikana, joten alan henkisesti totutella siihen.

Rakennuslupa!

Eilen saimme postia Lohjan kaupungilta. Kauan kaivattu rakennuslupa saapui ilman sen suurempia fanfaareja.

Lupanippu oli yllättävän paksu, noin puoli senttiä. Piirustukset tietysti vievät valtaosan, mutta lomakkeita ja ohjeita oli myös paljon. Lupaa lukiessa aloin ymmärtää, että miksi Suomessa rakentaminen on kallista ja miksi kunnilla menee taloudellisesti huonosti.

Hyvää tarkoittavia säädöksiä oli toinen toisensa perään ja meidän pitää hyväksyttää ihmisiä, kokoontua, katselmoida ja selvittää milloin milläkin kokoonpanolla. Näin maallikkona ajattelin, että aiemmin on selvitty vähemmällä ja hyviä taloja on silloinkin rakennettu.

Eipä silti, turha potkia tutkainta vastaan. Nyt pitää arkkitehtien kanssa laatia suunnitelma jatkosta ja ryhtyä hankkimaan tarjouksia.

Luparintamalta ei mitään uutta

Kirjoitin joulukuussa, että rakennuslupaan liittyvät dokumentit ovat puoleltamme hanskassa ja odotamme byrokratian pyörähdystä. Kuukausi on vierähtänyt ja tänä aikana olemme saaneet kuittauksen rakennustarkastajalta. Tämä tarkoittaa nyt sitä, että lupamme pääsee uudelleen käsittelyyn.

Onneksi meillä ei ole kiire.