Joulu huvilalla

Kirjoitan tätä tapaninpäivänä huvilalla. Takana on ensimmäinen joulujuhla huvilalla ja huomenna alkaa taas normaalihko arki – lapset ovat toki lomalla koulusta ja työnteko ja lomailu limittyvät viikon ajan. Palaamme Lohjansaareen taas uudeksivuodeksi.

Veimme tavaraa useampana kertana ja silti auto oli hyvin täynnä myös joulureissulla. Kummasti sitä jouluna tarvitsee tavaraa. Viritimme jouluvalot huvilan ympärille ja laitoimme ulkotulia joka ilta – täällähän ei ole katuvaloja kuin saaren toisessa päässä muutama hassu tolppa.

Vanhempani olivat mukana juhlaa viettämässä aatonaatosta tähän aamuun saakka. He ovat olleet useissa talkoissa mukana, joten oli todella mukavaa antaa heidän vain olla jouten ja nauttia lastenlasten kanssa puuhailusta.

Joulupukki ei päässyt lumen vähyyden takia paikalle, mutta lahjoja tuli tonttujen avulla mukavasti ja pukki muisti meitä kirjeellä.

Säät eivät tosiaan suosineet joulunviettoa, aattona satoi aamupäivän vettä ja tuuli kovaa. Lunta ei ollut lainkaan, lämpötila on ollut täälläkin itsepäisesti plussan puolella viimeisen viikon. Ajattelimme pari viikkoa sitten, että olisimme luistelleet Lohjanjärven jäällä. Jää oli nimittäin jäätynyt tyynellä kelillä ja se muistutti peiliä. Sileä se on nytkin, mutta paksuus lasketaan jo millimetreissä ja jää ohenee päivä päivältä. Jätimme suosiolla hokkarit kotiin. Toivottavasti myöhemmin talvella tulisi luistelukelejä.

Järvi on kuitenkin ollut todella kaunis, tasainen jää on hienosti heijastanut maisemia poutaisina päivinä.

Rakennustöitä ei juurikaan edistetty tänä aikana, mitä nyt Sanna kävi hieman puhdetöinä siirtelemässä puita kohti hakkuupölkkyä. Työmiehetkin ovat pitäneet talvilomaa, olemme lähinnä hoitaneet pieniä juoksevia asioita. Keväällä alkaa viimeinen rutistus rantasaunan ja pihan kanssa.

Kommentoi