Vettä tulee taas

Putkimies ja sähköasentaja kävivät huvilalla parisen viikkoa sitten ja vika selvisi. Putki ei ollut jäässä, mutta porakaivo oli. Lisäksi porakaivon ja putken lämmitysvastukset olivat molemmat saman sulakkeen takana. Nyt molemmilla on oma sulake, jolloin ei pitäisi tulla ongelmaa sulakkeiden palamisesta.

Olen nyt ensimmäistä kertaa huvilalla yötä tänä vuonna. Pienen tarkistuskierroksen ehdin iltapäivällä tehdä. Kasvit näyttävät selvinneen varsin hyvin talvesta ja runkoja eivät ole kanit käyneet syömässä. Osa puskista oli kylläkin järsitty melko pieniksi, joten säiden lämmetessä nähdään selviävätkö kaikki elossa. Onneksi isoimmat pensaat näyttävät olevan kunnossa.

Rantasaunalla lämpötilanvaihtelut olivat pullauttaneet yhden sisäseinän laudat irti. Pitää laittaa kuva urakoitsijalle ja selvittää korjauskuviot.

Olemme samalla edistäneet saunan viimeistelyä, kysyneet ja saaneet tarjouksia puuttuvista asioista. Kun sain konferenssin ja lomat alta pois, olen ehtinyt paneutumaan mukavasti näihin asioihin kuluvalla viikolla. Samoin kalustusasiat ovat edenneet, joten tehtävälista supistuu juuri nyt mukavaa vauhtia.

Putki jäässä

Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna oli tarkoituksena mennä huvilalle. Olin juuri saanut vedettyä ison ngVikingsin – ison Angular-konferenssin – järjestelyt maaliin ja oli tarkoitus laiskotella viikonloppu mökillä.

Hommat eivät valitettavasti menneet ihan putkeen, kuten otsikosta voi jo arvata. Lähdin Niilon kanssa lauantaina lounaan jälkeen Lohjalle ja kävimme ruokakaupan lisäksi hakemassa K-Raudasta porakoneen. Olin ostanut porakoneen jo tammikuussa, mutta epähuomiossa otin tyhjän salkun – eli laite jäi hyllyyn. Onneksi kertomustani uskottiin ja porakone odotti työvälineosaston palvelutiskillä nimellä.

Pääsimme huvilalle ja laitoimme ruoat kylmään. Puuhastelimme kaikenlaista pientä pari kolme tuntia. Sitten tuli aika laittaa ruokaa ja samalla paljastui, että hanasta ei tule vettä. Pumppu on päällä, mutta paineita ei ole lainkaan.

Nopeasti selvisi, että porakaivosta huvilalle tuleva putki on jäätynyt kovien pakkasten aikana. Jostakin syystä putkessa oleva sähkövastus ei ollut päällä. Naksautin sen heti vian tajuttuani päälle ja sitten ryhdyttiin odottelemaan. Muu perhe jäi Espooseen odottelemaan lupaa saapua paikalle.

Muutamassa tunnissa ei tapahtunut mitään ja lopulta sähkövastuksen kontrolliyksikkö napsautti sulakkeen pois päältä. Laitoin sulakkeen taas päälle ja laite uudestaan päälle. Sulake paloi taas muutaman sekunnin sisään. Seuraavalla kerralla kokeiltaessa laite ei enää käynnistynytkään, joten päätimme suorittaa taktisen vetäytymisen.

Ostokset, tavarat ja poika kyytiin. Hieman sapetti matkalla kotiin, mutta toisaalta tämä saattoi olla hyväkin ratkaisu – sairastuin nimittäin illalla influenssaan ja olin pedissä neljä päivää. Olisi ollut ikävää ensiksi olla kipeänä huvilalla ja sitten vielä ajaa kuumeisena kotiin.

Lopulta tervehdyttyäni otin yhteyttä putkimieheen, joka lupasi sähköasentajan kanssa käydä katsomassa asiaa paikan päällä. Hän oletti, että putki on kestänyt jäätymisen, mutta parempi toki varmistaa. Samassa yhteydessä sovin, että vaihdetaan vastus termostaattitoimintoiseksi. Tällöin vastus voi olla aina päällä ja sähköä kuluu vain tarvittaessa.

Tällä viikolla asiat toivon mukaan selviävät.

Samassa yhteydessä nytkäytin useampaa viimeistelyyn liittyvää asiaa eteenpäin. Puuseppämme Jukka käy mittailemassa saunan sisätilat ja tekee uuden tarjouksen. Ulkovalojen pollarit on valittu ja ajatus valotolpastakin on jo syntynyt. Saimme luvan laittaa puomin tielle. Ja löysimme vuoden etsiskelyn jälkeen molempia miellyttävät pyyhekoukut sekä huvilalle että saunalle.

Kun lumet sulavat ja saunan kaapistoasia etenee, pääsemme viimeistelemään saunan ja toivottavasti urakka alkaisi olla lopuillaan jo alkukesästä.

Helmikuun hiljaiseloa

Huvilaprojekti on ollut alkuvuoden telakalla, olen käyttänyt suuren osan vapaasta ajastani ngVikings -konferenssin järjestämiseen. Tilaisuus on heti maaliskuun alussa, joten pian pääsen taas huvilan viimeistelyn kimppuun.

Tammikuussa hyvin alkanut puiden halkominenkin on jäänyt. Ensiksi ei ollut vapaita viikonloppuja lasten syntymäpäivien ja pelin takia ja sitten satoi 30 senttiä lunta. Nyt pitää odottaa lumien sulamista, jotta hommat voisivat jatkua. Luultavasti silloin ei ole enää pakkastakaan, eli halkominen jatkuu sitkeiden puiden kanssa. Kohoaapa ainakin kunto paremmin.

Talvista puiden pilkkomista

Kävimme huvilalla loppiaisviikonloppuna viettämässä yhden yön. Sää oli kaunis, pari astetta pakkasta ja lumeton maa. Järvi oli jäätynyt todella tasaiseksi, mutta jää oli vielä sen verran ohutta, että emme lähteneet sinne seikkailemaan.

Pidämme talvella huvilassa noin +15C lämpöä. Maalämpöpumpun sähkönkulutukseen tällä muutaman asteen laskulla on radikaali vaikutus. Kun sitten tulemme paikalle – kuten nytkin – säädämme termostaatin normaalilukemiin ja sytytämme takkaan tulen. Huvila lämpeää noin vuorokaudessa, mutta kiertoilmatakalla saamme parissa tunnissa ilman oleskelulämpöiseksi. Vuoteet ovat melko raikkaita, mutta unikin on hyvää.

Työrintamalla edistyimme mukavasti puiden pilkkomisessa. Tontilta raivattuja rankoja on vielä iso nippu kasassa. Lauantaina hakkasin edellisellä vierailulla katkomani pöllit. Puut olivat jäätyneet ja halkesivat todella helposti. Saimme klapit kasaan ja pressun alle ennen iltasaunaa.

Sunnuntaina sahasin moottorisahalla parikymmentä rankaa, joukossa pari todella paksuakin. Lopuksi vielä haloin jonkun verran pöllejä, mutta isohko kasa jäi odottamaan seuraavaa kertaa. Ajatus oli tulla uudestaan tammikuussa, mutta kaikenlaista ehti kasautua viikonlopuilla ja nyt kuu jo päättyy. Toivottavasti ehtisi vielä ennen sään leutonemista, jotta puut eivät sitkistyisi.

Taas yksi vuosi kohta pulkassa

Olemme puuhanneet huvilaamme nyt reilun kuusi vuotta ja pitäneet blogiakin saman ajan. Ponnistus on ollut aika ajoin tiukka, mutta onneksi lopputulos kattaa kaikki vaivat.

Projektissamme käynnistyy kohta toivon mukaan viimeinen vuosi, jossa laitetaan puuttuvat asiat kuntoon ja keskitytään yksityiskohtiin. Tämä vaihe on luultavasti kaikkein vaikein pitää aikataulussa, koska työt ovat pieniä ja irrallisia.

Mutta viimeistellä kaikki pitää, koska muuten jää laittamatta piste iin päälle. Sitten voimme keskittyä nauttimaan huvilasta jatkuvan puuhaamisen sijaan. Tätä odotellessa on mukava aloittaa vuosi 2018.

Ääniohjausta KNX:llä ja Alexalla

Huvilamme koko sähköjärjestelmä perustuu KNX:ään, joka on yleiskäyttöinen älykotien signalointijärjestelmä. KNX kytkee meillä valot, liikuttaa verhoja, säätää lämmöt ja laittaa kiukaan päälle. Lisäksi siinä on hämäräkytkin ulkovalojen automaattista syttymistä varten ja osaapa se kytkeä tulevan vedenkin poikki putkessa olevalla magneettikytkimellä.

KNX:ssä seinäpainikkeet lähettävät vain signaalin KNX-järjestelmälle, joka sitten ohjaa valoja. Koska kaikki on signaaleja ja siten ohjelmoitavissa eri asentoihin, olemme pystyneet vaihtamaan muutamien kytkinten toimintaa meille luontevimmiksi.

Laitetoimittaja on Berker, jolta löytyy erillinen ohjelmisto esimerkiksi iPadille, jolla voimme vaikkapa säätää valaistusta sohvalta.

Pienet laitteet hukkuvat helposti tai ne ovat lapsilla pelikäytössä, joten hankin huhtikuiselta Yhdysvaltain reissultani Amazon Alexan, jolla voin ohjata ääntä käyttäen huvilamme valoja. Samoin meillä on Sonosin äänentoistolaitteet, joiden komentamiseen Alexa sopii varsin mainiosti.

Kirjoitin aiheesta pitemmän blogikirjoituksen yritykseni Exoven blogiin. Tässä kirjoituksessa on myös lyhyt demovideo.

Kiuas koottu uudestaan

Edellisen päivityksen jälkeen emme ole juurikaan käyneet huvilalla, syksyn matkailu ja lapsien urheiluharrastukset ovat vieneet pitkälti vapaan aikamme.

Olin kuitenkin siellä yhden yön ennen firmani Exoven johtoryhmän tiimipäivää. Ja hyvä olikin, koska sisällä oli noin 18 astetta lämmintä. Olimme säätäneet edellisellä kerralla termostaatit pienellä säästääksemme lämmityskuluissa.

Kiertoilmatakka lämmitti ilmaa reilun asteen tunnissa, joten pian oli ihan mukavan lämmintä oleskella. Vuodevaatteet olivat raikkaat, mutta kylmässä nukkuu kieltämättä hyvin. Aamulla lämpöä olikin jo taas riittävästi.

Kävimme sitten seuraavana viikonloppuna koko perheen kanssa laittamassa paikat talviteloilleen. Lähinnä ohjelmassa oli ulkona olevien puukasojen peittelyä ja tavaroiden laittoa lukkojen taakse. Saunoimme rantasaunassa kynttilöiden valossa, kun yläsaunan kiuas oli purettu. Varsin hieno kokemus.

Kivikehätkin olivat saapuneet alla viikossa edellisestä kirjoituksesta, joten korjasin sunnuntaiaamuna huvilan kiukaan taas iskuun. Ohjeet olivat selkeät ja osia ei voinut laittaa kuin yksinpäin, joten kiuas on nyt taas käyttökunnossa. Testasin toki, että se myös lämpiää.

Sähköasentajan pitäisi käydä vielä siirtämässä anturi oikeaan paikkaan ja viimeistelemässä rantasaunan sähköt. Sitten työt jäävät odottamaan ensi kevättä. Rakennuttajamme Petri selvittää, että saadaanko saunalle ja pihalle hyväksyntä vai pitääkö odottaa viimeisiä viimeistelytöitä.

Samalla selvisi, että maalausfirma ei ollut saanut aikaiseksi maalauksia. Olimme heitä jo kerran varoittaneet, joten nyt edessä on firman vaihto. Onneksi maalaus ei ole välttämätön ennen talvea, joten emme joudu kiireessä hankkimaan tekijää.

Marraskuussa pitää käydä huvilalla laittamassa vielä laituri talviteloilleen. Mieluiten ennen jäiden tuloa – viime vuonna ryskäsimme laiturin kanssa muutaman sentin jääpeitteen kanssa. Paljon täysin turhaa työtä tuli tehtyä, varsinkin kun jää suli seuraavalla viikolla. Nyt pitää yrittää olla viisaampi.

Kiuashuolia

Edellisen päivityksen jälkeen työmaalla ei ole juurikaan tapahtunut mitään. Sisäpinnat on saatu saunalla valmiiksi ja listat ovat paikoillaan. Syksyllä hoidetaan vielä sähköt kuntoon ja sitten odotellaan kevättä.

Huvilan sähkösauna on lämmennyt kevään jälkeen huonosti ja syykin selvisi jo alkukesästä – yksi kolmesta vastuksesta ei lämpene lainkaan. Saunomaan pystyi, vaikkakin hieman haaleasti, joten asialla ei pidetty kiirettä töiden ja rantasaunan puristuksessa. Sähkömies selvitti, että sähköä tulee normaalisti, joten vika on kiukaassa.

Nyt syyskuussa huvilalla kävi Tulikiven huoltomies katsomassa kiuasta ja asiat selvisivät. Kiukaassa oli vikaa ja saatiin kuntoon. Samalla tosin selvisi, että kiukaassa ollut anturi oli asennettu väärin ja kiviä oli hieman liian vähän. Päällä olleet valkeat koristekivet ovat olleet kosketuksissa vastuksiin ja alkaneet jauhoontua kiukaan pohjalle.

Lisäksi seinässä oleva anturi on asennettu väärään paikkaan, se on nyt huomaamattomista kulmassa vaikka sen pitäisi olla kiukaan yläpuolella. Näiden kahden anturin vääristä paikoista johtuen kiuas on saanut väärää tietoa lämpötiloista ja ylilämmennyt. Täsä johtuen kiukaan kaksi alinta kivikehää ovat haljenneet.

Uudet kivikehät ovat matkalla Tulikiveltä meille ja pääsen sitten kokoamaan kiukaan uudestaan. Harmittava tilanne, mutta opinpahan nyt sähkökiukaan kokoamisenkin. Tulikiveltä olemme saaneet kyllä erittäin hyvää palvelua, kunnioitukseni firmaa kohti kasvoi rutkasti.

Tupaantuliaiset rakentajille

Elokuussa saatiin rantasaunan sisäpinnat tehtyä. Kiintokalusteet uupuvat ja samoin sähkötyöt, niitä edistellään varmaankin syyskuussa. Samoin alkusyksystä pyritään saamaan saunalle viranomaishyväksyntä ja näin saataisiin se puoli pakettiin.

Koska rantasaunalla on vähemmän käyttöä talvella, se jätetään putkien ja muiden vastaavien osalta odottamaan kevättä ja viimeistellään silloin kuntoon. Ajatuksena olisi saada se täysin valmiiksi vapuksi.

Ulkokeittiöön pitää etsiä rullaovi, jonka jälkeen voidaan maalata muurit ja viimeistellä saunan ympäristö.

Koska alamme olla loppusuoralla, pidimme rakentajille ja suunnittelijoille tupaantuliaiset viikko sitten torstaina. Paikalle saapui mukavasti väkeä ja ilta oli rento. Suurin osa ajasta pystyttiin puhumaan myös muusta kuin rakentamisesta, vaikka välillä lipsahdettiinkin käytännön asioihin.

Kaikki asianosaiset ovat tehneet niin hienoa työtä, että oli erittäin mukavaa juhlistaa huvilan valmistumista heidän kanssaan. Olin myös todella tyytyväinen kuullessani, että huvilatyömaallamme tutustuneet urakoitsijat ovat jatkaneet yhteistyötä seuraavissa kohteissaan.

Rantasauna otettu käyttöön

Olemme nyt viimeisen pari viikkoa kylpeneet rantasaunassamme. Sauna saatiin käyttökuntoon heinäkuun puolivälissä.

Rakennus on itsessään vielä kesken, pukutila on kokonaan viimeistelemättä ja tuvasta uupuu lattia. Lisäksi kalusteet, valot ja sähkökoskettimet uupuvat. Saunaankaan ei tule vielä juoksevaa vettä – olemme ottaneet veden kasteluletkulla.

Saunan lauteiden kanssa meinasi tulla tenkkapoo, kun haluttua haapalautaa ei tuntunut löytyvät mistään oikeassa leveydessä. Päädyin lopulta itse soittelemaan vajaa 30 sahaa ja puutavaraliikettä läpi. Onneksi juuri oikea määrä (18 lautaa) löytyi Karjaan Puupörssistä – eli siis helpon hakumatkan päästä naapurikunnasta.

Mutta tärkeintä on, että saunaa voi käyttää! Löylyt on todettu hyviksi ja olemme ehtineet jo saunottaa useampia vieraitakin.

Erityiskiitos täytyy antaa Ra-Ja Rakennuksen tekemälle saunan lattialle. Lakattu betoni tuntuu sileältä ja hyvältä paljaan jalan alla, olematta kuitenkaan liukas. Voin suositella ratkaisua lämpimästi.

Työt jatkuvat kuluvan viikon jälkeen, kun meille koettaa paluu töihin ja huvila jää taas työmiesten käyttöön.

Ulkopuolellakin on tapahtunut. Saimme viime viikolla kaikkiin kattoihin päällyshuovat, joten näkymä on nyt varsin yhdenmukainen. Sanna on istuttanut lisää kasveja, ranta on saatu kivettyä loppuun ja sitä on siivottu kortteista ja heinästä. Olen sahannut ja pilkkonut puita, saimme viikonloppuna pari vanhempaa kasaa halottua ja pinottua. Vielä töitä on jäljellä puiden kanssa, mutta aivan kohta ollaan jo voiton puolella.

Siivosimme saunan terassin ja samalla tuli opetettua pojille lautataapelin teko. Suurin osa laudasta on rakentamisen kannalta täysin turhaa, mutta majatarpeiksi ne käyvät kaikki.

Viimeisenä, vaan ei missään nimessä vähäisimpänä, ostimme Verkkokauppa.com:sta Weberin nelipolttimoisen grillin. Se on osoittautunut vajaan kuukauden aikana erittäin hyväksi peliksi – ruoka valmistuu nopeasti ja maistuu hyvältä, grilli on erittäin helppo käyttää ja sen saa puhtaaksi kohtuullisen pienellä vaivalla.