Huvila käytössä!

Perjantaina oli käyttöönottotarkastus ja saimme luvan huvilan käytölle! Meni niin sanotusti sukkana sisään, mutta sitä edelsi valtava pohjatyö sekä suunnittelun ja toteutuksen osalta. Iso kiitos Petrille, joka pyöritti koko show’n ja sai sen näin tilaajan näkökulmasta näyttämään todella vaivattomalta.

Huvila viimeisteltiin perjantaiksi ja lopuksi siivottiin. Olin itse paikalla perjantaina aamupäivästä tarkastuksen yhteydessä ja työt jatkuivat vielä iltaan saakka – sauna oli esimerkiksi vielä pahasti kesken perjantaina aamulla.

Lauantaina menimme huvilalle istutushommiin. Mukana oli isäni ja molemmat pojat. Ostimme läheiseltä Hankkijalta 77 taimea, jotka kaikki saimme maahan päivän aikana. Kädessäni on muistona kolme kipeää rakkoa, kuokin kaikki kuopat ja hanskat hiersivät nahan rikki. Isästä ja pojista oli paljon apua, istutustyö kävi nopeaan tahtiin. Muutama taimi pitää vielä ostaa.

Sanna, Seela ja äitini saapuivat iltapäivän päätteeksi. Seelalla oli tanssiesitys Kauniaisissa – hän edusti siellä neljävuotiaiden ryhmää – ja Sanna ja äitini tietenkin katsomassa tapahtumaa.

Illalla nautittiin erinomaiset hampurilaiset ja testattiin sauna. Pahimpien katkujen poistumisen ja saunan siivoamisen jälkeen voitiin todeta saunan olevan erittäin hyvä sähkösaunaksi. Kiukaana on Tulikiven Kuura 1 on erinomainen kiuas ja löylyt olivat antoisat.

Oli muuten mukavaa olla huvilalla ensimmäistä kertaa ja nauttia olemisesta. Aiempaan mökkiin verrattuna kokemus on toiselta planeetalta ja käyttömukavuus kaikin puolin parempi. Lattialämmitys, ilmastointi, puhdas juomavesi ja monet muut melko itsestään selvät jutut tuntuivat luksukselta, kun niitä on monta vuotta järjestelty.

Tänään kävimme tekemässä hankintoja Stockmannilla, kun kanta-asiakkaat saivat 20% alennusta useammasta tuoteryhmästä. Ostimme muun muassa työpöydän, pari valaisinta, kellon ja ison määrän perustarvikkeita, kuten hammastahnaa ja sampoota.

Huomenna alkaa kuntan levitys pihalle, eli saamme sinnekin suuremman alan valmista pintaa. Kunttaa pitää kastella päivittäin, eli menen huomenna ostelemaan pumppuja, letkuja ja sadettimia.