Rantasauna otettu käyttöön

Olemme nyt viimeisen pari viikkoa kylpeneet rantasaunassamme. Sauna saatiin käyttökuntoon heinäkuun puolivälissä.

Rakennus on itsessään vielä kesken, pukutila on kokonaan viimeistelemättä ja tuvasta uupuu lattia. Lisäksi kalusteet, valot ja sähkökoskettimet uupuvat. Saunaankaan ei tule vielä juoksevaa vettä – olemme ottaneet veden kasteluletkulla.

Saunan lauteiden kanssa meinasi tulla tenkkapoo, kun haluttua haapalautaa ei tuntunut löytyvät mistään oikeassa leveydessä. Päädyin lopulta itse soittelemaan vajaa 30 sahaa ja puutavaraliikettä läpi. Onneksi juuri oikea määrä (18 lautaa) löytyi Karjaan Puupörssistä – eli siis helpon hakumatkan päästä naapurikunnasta.

Mutta tärkeintä on, että saunaa voi käyttää! Löylyt on todettu hyviksi ja olemme ehtineet jo saunottaa useampia vieraitakin.

Erityiskiitos täytyy antaa Ra-Ja Rakennuksen tekemälle saunan lattialle. Lakattu betoni tuntuu sileältä ja hyvältä paljaan jalan alla, olematta kuitenkaan liukas. Voin suositella ratkaisua lämpimästi.

Työt jatkuvat kuluvan viikon jälkeen, kun meille koettaa paluu töihin ja huvila jää taas työmiesten käyttöön.

Ulkopuolellakin on tapahtunut. Saimme viime viikolla kaikkiin kattoihin päällyshuovat, joten näkymä on nyt varsin yhdenmukainen. Sanna on istuttanut lisää kasveja, ranta on saatu kivettyä loppuun ja sitä on siivottu kortteista ja heinästä. Olen sahannut ja pilkkonut puita, saimme viikonloppuna pari vanhempaa kasaa halottua ja pinottua. Vielä töitä on jäljellä puiden kanssa, mutta aivan kohta ollaan jo voiton puolella.

Siivosimme saunan terassin ja samalla tuli opetettua pojille lautataapelin teko. Suurin osa laudasta on rakentamisen kannalta täysin turhaa, mutta majatarpeiksi ne käyvät kaikki.

Viimeisenä, vaan ei missään nimessä vähäisimpänä, ostimme Verkkokauppa.com:sta Weberin nelipolttimoisen grillin. Se on osoittautunut vajaan kuukauden aikana erittäin hyväksi peliksi – ruoka valmistuu nopeasti ja maistuu hyvältä, grilli on erittäin helppo käyttää ja sen saa puhtaaksi kohtuullisen pienellä vaivalla.

Lattialämmitys asennettu

Päädyimme lattialämmityksessä kaikkien asiantuntijoiden suosituksen mukaisesti maalämpöön ja glykolipohjaiseen kiertoon. Näin säästetään sähköä merkittävät määrät ja samalla mahdollisestetaan edelleen laskea huvilan kylmän osan lämpötila pakkaselle ilman pelkoa lämmitysputkien halkeamisesta.

Maalämpöpumppu poistaa ilmalämpöpumpun tarpeen, varsinkin kun se osaa myös jäähdyttää tilaa kesällä. Teetimme samalla läpiviennin katolle aurinkosähköä varten. Kun paneelit hieman halpenevat, huvilamme muuttuu voimalaitokseksi. Katon pinta-ala on noin 200 neliömetriä ja sen voi päällystää melkein kokonaan paneeleilla. Tulevaisuudessa toivottavasti huvilamme tuottaa enemmän energiaa kuin kuluttaa.

Maalämpökaivon poraaminen vaatii erillisen luvan, joka laitettiin vireille lupapiste.fi -palvelun kautta. Yllättävän jouhevaa, kunhan palvelun valtuutuslogiikan tajuaa. Toinen kysymys on kokonaan se, että tarvitsisiko maalämpökaivon teko erillistä lupaa vai riittäisikö pelkkä ilmoituskäsittely. Vai olisiko viranomaiskäsittely tarpeen vain pohjavesialueella? Tuntuu turhan raskaalta – nähtäväksi jää saako nykyinen hallitus näitä byrokratiamääriä pienennettyä.

Lattia valetaan huomenna ja sitä varten piti päättää lattiakaivojen ja hanaratkaisujen tyypit sekä tietenkin vetää putket sekä viemäreille että puhtaalle vedelle.

Ikkunat saapuvat ensi viikolla ja sen jälkeen huvila paneloidaan ulkoa. Samassa yhteydessä katolle laitetaan päällyshuopa; alushuopa siellä jo onkin. Sitten aletaan olla jo lähellä lopullista ulkonäköä ja fokus siirtyy sisätöihin.

Palkkasimme myös puutarhasuunnittelijaksi Jaana Hakolan, joka laatii meille ensiksi maankäyttösuunnitelman – saamme rakennuksen alta kaivetut maamassat hyötykäyttöön. Sitten mietitään puustoa ja muita kasveja. Täyttelimme jo kyselyn ja kävin tänään Jaanan ja Petrin kanssa kiertämässä tonttia.