Loman vietto Lohjalla

Kesälomastamme on nyt viimeinen viikko menossa. Olemme viettäneet suurimman osan siitä huvilallamme Lohjalla – ensimmäinen viikko meni Helsinki Cupissa, mutta siitä asti olemme asuneet saaressa.

Ennen lomamme alkua sähkömies oli käynyt asentamassa ulkovalot saunalle, kesäkeittiölle ja poluille. Muutama valo poluilta uupuu vielä, mutta asiaan palataan varmaankin elokuussa.

Lisäksi tilasin puuttuvat ulkovalot, kolme baarituolia huvilalle ja kolme betonista jakkaraa ulkotakan eteen. Näistä jakkarat saapuivat melkein samoin tein, muita vielä odotellaan.

Kesäkeittiön ovi naarmuuntui otsalaudan asennuksessa, ruuvien kannat raapivat ikävät vaot säleisiin. Asiaa on nyt selvitelty liukuoven toimittajan Mesvacin kanssa ja lisäksi otsalaudan asentanut firma on ollut erittäin myötämielinen ja avulias. On mukava olla tällaisten firmojen asiakkaana.

Omalta osaltamme olemme keskittyneet hoitamaan vielä auki olevia asioita. Monta vuotta jatkunut puusavottamme saatiin viimeinkin päätökseen, eli nyt kaikki puut on sahattu, halottu ja pinottu. Pinoja syntyikin kaikkinensa viisitoista, eli puita on vuosiksi eteenpäin. Samalla tontti siistiytyi, kun puut ovat jämptisti pinoissa. Ne tulisi vielä peittää ennen talvea.

Saunan edustan kiveäminen edistyi ja teimme samoilla kivillä myös rantaan siistin kaistaleen. Samassa yhteydessä teimme kahdet kiviportaat rantaterassilta järveen. Osassa kivisäkeistä oli paljon hiekkaa ja muuta sälää, joten saimme vielä yhden säkin reklamoimalla asiasta. Tosin vielä kolme säkkiä pitäisi tilata, että saataisiin kaikki alueet siistiksi.

Rantasaunan tuuletusikkuna on suoraan lasten jalkapallomaalin takana. Läheltä piti -laukaus herätti tilanteeseen ja nikkaroin ikkunaan puisen ristikon.

Kesäkeittiöön saatiin sähköt ja nyt siivosimme sen. Liukuovikin saatiin toimimaan avaimella. Tilaan oli nosteltu viimeisen vuoden aikana kaikenlaista pois tieltä ja nyt osa lahjoitettiin muille mökkiläisille, osa kannettiin roskiin ja osa otettiin hyötykäyttöön. Kokosimme kolmipolttimoisen grillin kesäkeittiön nurkkaan ja siirsimme vanhasta mökistä peräisin olleen valurautahellan odottamaan teräsharjaa ja liesimustakäsittelyä.

Nuohooja kävi ensimmäisen kerran ja totesi savupiippujen ja tulisijojen olevan hyvässä kunnossa. Ulkotakassa hän näki ongelmia vedon suhteen ja niitä pitää puida syyskesästä rakennuttajan kanssa.

Portin asentaminen oli hävittänyt tonttinumeromme. Päätin asentaa kestävämmän – edellinen oli puukyltissä ollut tarra – ja tilasin hienot numerot Biltemasta ja ruuvasin ne itse tekemääni mustaan taustaan. Nyt ei ole epäselvää, että mistä meille käännytään.

Sanna tilasi metalliset puolapuut ja kun lopulta saimme kaikki tarvittavat osat, niin laitoimme ne ulkoseinään kiinni. Hieman alussa jännitti, että kestääkö kiinnitys. On niissä sen verran jo roikuttu, että ongelmia tuskin enää tulee.

Oikaisimme laiturin, jäät olivat siirtäneet betonipainoja lauturin alla ja maatuki oli vääntynyt. Langon kanssa ahersimme melkein tunnin kahden rautakangen kanssa. Onneksi vesi oli lämmintä myös aikuisten mielestä.

Lisäksi olemme kitkeneet tonttiamme, sotani ohdakkeita vastaan jatkuu. Nyt pitäisi vielä poistaa heinät kuntasta, mutta katsotaan mihin asti jaksaminen ja viitseliäisyys riittää.

Olemme myös lomailleet. Kolme tuttavaperhettä on käynyt vierailulla, pojat ovat käyneet useamalla frisbeegolf-radalla pelaamassa, olemme vierailleet Tammisaaressa ja Karjaalla, ja tietenkin sauna on lämmennyt joka ilta. Kun pitää saada niitä puita kulumaan.

Heinäkuun helteiden työt

Olemme viettäneet kuluneessa kuussa ennätysmäärän päiviä huvilallamme. Kelit ovat suosineet, vaikka yöllä saisikin olla viileämpää nukkua. Asia varmaan korjaantunee syksyn saapuessa, joten haitta on väliaikainen. Tosin suunnittelimme Sannan kanssa ilmastointia jo puolitosissaan, mutta pitää odottaa ainakin ensi kesän yli ennen mahdollisia toimenpiteitä.

Helteistä huolimatta olemme puuhanneet paljon pihalla ja saaneet asioita aikaan. Ulkopuoli alkaa olla varsin hyvässä kunnossa. Syksyllä katsotaan mahdollisia istutuksia, jos kuiva kausi katkeaa elo-syyskuussa.

Olemme raivanneet parkkipaikalla olleet pari taapelia huomaamattomampiin paikkoihin. Loputkin rakennusjätteet on saatu vietyä pois ja maalien jämät on toimitettu ongelmajätekeräykseen. Yläpiha on nyt yhtä jättibetonisäkkiä vaille siisti. Syyskuussa asennetaan ulkovalaisimet ja puomi tielle, joten betonia tarvitaan vielä.

Kannoin poikien kanssa alapihan pilkkomista odottavat pölkyt vajan taakse piiloon. Samaan paikkaan kannoin ylimääräiset kuormalavat, niistä on hyötyä puukasojen pohjina. Pinosimme kaikkiaan viisi pinoa valmiita halkoja vajan taakse ja peitimme koko komeuden pressulla. Niitä polttaa pari kolme vuotta saunassa.

Yläpihalla odottaa vielä isohko kasa halkomattomia pölkkyjä säiden viilentymistä. Toivottavasti puu-urakka saataisiin päätökseen halkomisen osalta jo tänä vuonna.

Rantasaunan edustan sorapatjaa olemme alkaneet peittämään kivillä. Keräsimme tontilta melkein kaikki pinnassa olevat kivet ja teimme isoimmilla muurin soran reunaan. Muurin sisälle olemme kantaneet loput pyöreät kivet yläpihalta. Kiviä on vielä muutama kottikärrykuormallinen jäljellä, mutta sitten varmaan pitää tilata lisää kiviä. Kivettävää on nimittäin vielä toinen vastaava alue.

Rannassa Sanna on tehnyt ison työn hävittäessään hiekasta vesikasvit ja heinät. Olemme kivenneet myös rantaa, kaikki kulmikkaat kivet on tuotu tänne ja ylempänä oleva hiekka alkaa olla jo varsin hyvin kivien suojassa.

Näiden lisäksi olemme tehneet satunnaisia viimeistelyhommia, kuten hankkineet alakerran kompostoivaan vessaan WC-paperitelineen. Syyskuun alussa urakoitsijat tulevat viimeistelemään omia ulkotöitään ja talvea vasten melkein kaiken pitäisikin sitten olla pulkassa. Näin ainakin toivotaan.

Sisällä huvilassa saimme puuttuvat valaisimet kiinni. Osahan näistä oli jo valmiina viime kuussa, mutta unohdin ottaa kuvia.

Ruokailupöydän valoa odotimme saapuvaksi melkein kymmenen kuukautta, mutta odottaminen kannatti. Makuuhuoneen työpöydän valaisin oli puolestaan pikainen löytö Formwerkistä ja yövalot Sanna osti Finnish Design Shopista.

Muutamia sähkötöitä ja muita pikkujuttuja on vielä tekemättä, mutta huvilakin alkaa olla jo kaikin puolin valmiina.

Ulkotöitä ja saunan sisäpuolta

Kevät on tullut lopulta myös Lohjansaareen ja olemme perheen kesken tehneet pihatöitä huvilallamme. Tämän kevään tavoitteena on saada rantasaunan ympäristö ja ranta kuntoon. Parin työviikonlopun jälkeen edistystä on jo tapahtunut, mutta on sitä hommaakin vielä.

Hiekkarannan kiveys oli liikkunut talvella ja hiekkaa oli päässyt karkaamaan hieman järveen. Olen tilkinnyt kiveystä pienemmillä kivillä ja sitten tuonut myös isompia kiviä sekaan. Nyt näyttää jo taas paljon paremmalta.

Samalla olemme kivenneet rantaa myös laiturin toiselta puolelta, jotta voisimme levittää laiturille vievän polun alapuolella kuorikatetta. Se työ on jo melko pitkällä, mutta laiturille on vielä matkaa vajaa kymmenen metriä. Onneksi tontilta eivät kivet lopu aivan heti.

Viime kesänä paikalle tuotu multakasa on osittain levitetty saunan yläpuolelle ja työtä on vielä siinä jonkun verran. Näin saadaan hiekkaa piiloon ja kasveille hyvä kasvualusta.

Uusia taimia on istutettu alas suojelemaan rinnettä eroosiolta ja lisäksi olemme saaneet neljä kirsikkapuuta paikoilleen huvilan ja saunan väliseen rinteeseen. Osa niistä jopa kukkii pari viikkoa istuttamisen jälkeen!

Tällä viikolla saunan sisäosien rakentaminen pääsee vauhtiin, Arttelipuun miehet ovat olleet tästä päivästä lähtien töissä. Heidät tuntien työt etenevät vauhdilla. Pääsemme itse huvilalle katsomaan tilannetta vasta lauantaina koulujen päättymisen jälkeen.