Saunan pohjatyöt alkoivat

Routajakson viimeisillä viikoilla vanha mökkimme purettiin ja tilalle muurattiin uuden saunan perustukset. Samassa yhteydessä vanha vaja siirrettiin kaivinkoneella sivuun odottamaan purkamista.

Talvet eivät ole oikein suosineet meitä. Molempina rakennusvuosina olemme ajoittaneet raskaan liikenteen helmi-maaliskuulle, jolloin pitäisi olla mukavasti pakkasta ja maa jäässä. On ollut plussalla ja satanut vettä, jolloin savimaalle perustetut tiet uppoavat hyvin nopeasti maastoon. Tästä on tullut jonkun verran lisävaivaa ja -kuluja, kun teitä on pitänyt kunnostaa naapurisovun säilyttämiseksi.

Saunan ympäristö näyttää joka tapauksessa erittäin hyvältä. Saunan perustusten lisäksi muurattiin tukimuuria, johon sisältyy kesäkeittiö.

Sisäpuolellakin työt etenevät, olohuoneen sisäkatto ja parketti ovat melkein valmiita ja päämakuuhuoneesta uupuu enää seinävanerit, liukuovi ja sähkökytkimet. Kattoon upotetut valaisimet ja ilmastointikone näyttivät erittäin hyviltä eli huomaamattomilta. Kaiuttimien upotus on vielä kesken, mutta jos laatutaso säilyy samana – kuten on koko projektin ajan – niin sekin lienee moitteetonta tasoa.

Tapasimme sattumalta tänään huvilalla vieraillessamme sähköasentajamme, joka kehui työmaan yhteishenkeä ja kaikkien eri urakoitsijoiden ihmisten osaamista. Oli mieltä lämmittävää kuulla, että hommat toimivat ja työmaalle on mukava tulla. Rakennuttajamme Petri on saanut koottua erittäin toimivan porukan ja se on näkynyt meillepäin stressivapaana projektina.

Oli tontilta ikäviäkin uutisia. Jäät olivat hieman runnelleet laituriamme, maalla oleva käyntisillan pää oli vääntynyt irti. Toivottavasti jäät sulavat nopeasti ja paikoilleen. Lähempänä kesää pitää tutustua vahinkoihin ja miettiä korjausta.

Sisäpuoli etenee

Sisäpuolen työt ovat jatkuneet pikkuhiljaa huvilallamme. Pienten rimahäslinkien jälkeen – höyläämö teki ylimääräiset pyöristykset rimojen kulmiin – sisäkattotyö on päässyt vauhtiin ja parissa huoneessa oli jo katot paikoillaan.

Samoin kaakelointi on edennyt ja pesuhuone on pientä soiroa lukuun ottamatta jo kaakeloitu.

Molemmat valmiit pinnat näyttävät todella hyvältä.

Lasityöt – saunan ja pesuhuoneen välinen seinä ja terassin kaide – on myös sovittu.

Sisätarkastuksen lisäksi vietimme aktiivisen aamupäivän huvilalla. Vanha mökki pyritään purkamaan nyt pakkasten aikana ja sieltä piti viedä kaikki käyttökelpoinen talteen. Kahden aikuisen ja kolmen lapsen voimin tyhjensimme mökin vajaassa kahdessa tunnissa.

Vaikka luulin, että siellä ei ole tavaraa juurikaan, niin saimme kolme Ikean isoa muovilaatikkoa ja kolme jätesäkkiä täyteen. Lisäksi kannoimme useamman jätesäkin roskiin – otimme kerralla hyödyn irti jätemaksustamme.

Päivä oli todella kaunis ja järvi jäässä. Kävelimme katselemassa maisemia salmen puolivälissä ja samalla saimme pari kuvaa huvilasta järveltä.

Huvilareissun lisäksi olemme etsineet kalusteita ja muita asumiseen tarvittavia juttuja, kuten astioita. Perustarpeet alkavat olla kasassa, kunhan saamme ruokapöydän tuolit valittua. Samoin olemme valinneet keittiön tekijäksi Arttelipuun ja selvittäneet kodinkoneiden hinnat.

Sisätyöt jatkuvat

Tammikuu on mennyt huvilaprojektin osalta pitkälti kalustesuunnittelussa. Olemme istuneet muutaman palaverin sisustussuunnittelijamme Kristiinan kanssa ja nyt alkavat osaset olla tarjousten hyväksyntää vaille valmiita. Osa on jo tilattu, mutta esimerkiksi ruokapöydän tuoleja vielä etsitään.

Kalusteiden lisäksi olemme hankkineet keittiöstä tarjouspyynnöt ja valinneet puuseppäyrityksen sitä tekemään. Kodinkoneista on löytynyt ainoastaan liesitaso, joten siihen panostetaan lähipäivät.

Huvilalla sisätyöt jatkuvat. Vielä ei ole kuulemma isompaa edistystä, mutta tavaraa on saapunut iso nippu paikalle ja pian alkaa pinnat olla lopullisessa kunnossa.

Ulkopuolella katseet ovat kääntyneet jo saunan tekemiseen ja siitä on ensimmäinen tarjous jo pöydällä. Vanha mökki olisi tarkoitus purkaa pakkasten aikana, joten se pitäisi käydä tyhjentämässä omalta osaltaan lähiviikkoina.