Rantasaunan sisäpuolen suunnittelu

Aloitimme perjantaina rantasaunan sisäpuolen rakennusprojektin kokoamalla kaikki tekijät yhteen suunnitelmien läpikäymiseksi. Tilaisuus oli kaikin puolin onnistunut ja minulle jäi positiivinen kuva – jälleen kerran – tekijöiden ammattitaidosta ja -asenteesta. Toki kaikki ovat olleet mukana jo huvilan työstämisessä, joten joukossa ei ollut erityisiä mustia hevosia.

Sauna lasketaan kylmäksi talvella, mistä tulee paljon huomioitavaa materiaalien kestävyyteen lämpötilan ja kosteuden vaihdellessa rajustikin lyhyessä ajassa. Suurin osa moderneista materiaaleista, esimerkiksi parketit, vanerit, kaakelit ja osa valoista piti raja suunnittelun ulkopuolella. Onneksi kaikkiin pulmakulmiin oli jo ainakin alustavat fiksut ratkaisut syntyneet viime kesän jälkeen.

Tilaisuudessa tuli hyviä huomioita yksityiskohtiin ja moni asia loksahti eteenpäin. Aivan kaikkea ei päätetty, koska aikaa olisi kulunut parin tunnin sijaan tunti tai kaksi lisää. Mutta nyt päästään töihin ja ensimmäiset työt alkavat LVI-puolella jo parin viikon sisään. Samoin tavaroiden tilaus laitetaan nyt käyntiin.

Toiveissa olisi päästä saunomaan juhannuksena, mutta sitä ei vielä uskallettu luvata.

2 kommenttia

#linkki TL kirjoitti

Hei. Eksyin juuri tänne blogiinne: Kiinnostava huvilaprojekti teillä valmistumassa! Meillä on samantyylinen musta moderni saunamökki, kesäkeittiö, varastorakennus valmiina, mutta varsinainen ”päämökki” vasta suunnitteilla. Suunnittelemme modernia, yksitasoista, matalalinjaista, isoikkunaista mökkiä, jossa iso yhteinäinen oh-keittiö-rt-tila, ja pari makuuhuonetta. Olisin kiinnostunut tietämään, minkä verran neliöitä teillä on tuossa isossa tilassa, jossa siis oh, keittiö ja ruokailutila? Se näyttää mukavan kokoiselta. Olimme ajatelleet samaan tapaan keittiötä metsän puolen seinälle ja sen eteen saarekkeen jälkeen ruokapöytää. Ruokapöydälle näyttää jäävän teillä mukavasti tilaa tuohon.

Hauska idea muuten tuo verhokisko katossa: yksinkertainen tapa saada ylimääräinen huone vieraille!

Mitäs muita tiloja teillä on huvilassanne?

#linkki Janne kirjoitti

Kiitos kommenteista ja kehuista. Huvilan olohuoneen koko on noin 60 m2, suurin piirtein 5 x 12 m. Tilat ovat näin vuoden käytön jälkeen osoittautuneet hyvin onnistuneiksi. Kaikki tavarat ja laitteet ovat hyvin saatavilla ruoanlaitossa ja saarekkeen ympärillä tulee keskusteltua vieraiden kanssa, kun puuhailee tarjottavien kanssa. Saarekkeen takana on muutaman neliön erillinen keittiö, jossa on vesipiste, astianpesukone ja isompi jääkaappi – saarekkeessa on jääkaappi vetolaatikostossa. Näin voimme laittaa tarvittaessa tiskit piiloon oven taakse.

Huvilassa on kolme makuuhuonetta, joista yksi isompi ja siinä on kiinni vaatehuone. Lisäksi on saunatilat, kodinhoitohuone, WC ja tekninen tila. Nämä kaikki tilat ovat mittakaavaltaan pienempiä kuin olohuone.

Kommentoi