Vettä tulee taas

Putkimies ja sähköasentaja kävivät huvilalla parisen viikkoa sitten ja vika selvisi. Putki ei ollut jäässä, mutta porakaivo oli. Lisäksi porakaivon ja putken lämmitysvastukset olivat molemmat saman sulakkeen takana. Nyt molemmilla on oma sulake, jolloin ei pitäisi tulla ongelmaa sulakkeiden palamisesta.

Olen nyt ensimmäistä kertaa huvilalla yötä tänä vuonna. Pienen tarkistuskierroksen ehdin iltapäivällä tehdä. Kasvit näyttävät selvinneen varsin hyvin talvesta ja runkoja eivät ole kanit käyneet syömässä. Osa puskista oli kylläkin järsitty melko pieniksi, joten säiden lämmetessä nähdään selviävätkö kaikki elossa. Onneksi isoimmat pensaat näyttävät olevan kunnossa.

Rantasaunalla lämpötilanvaihtelut olivat pullauttaneet yhden sisäseinän laudat irti. Pitää laittaa kuva urakoitsijalle ja selvittää korjauskuviot.

Olemme samalla edistäneet saunan viimeistelyä, kysyneet ja saaneet tarjouksia puuttuvista asioista. Kun sain konferenssin ja lomat alta pois, olen ehtinyt paneutumaan mukavasti näihin asioihin kuluvalla viikolla. Samoin kalustusasiat ovat edenneet, joten tehtävälista supistuu juuri nyt mukavaa vauhtia.

Sisäpuoli etenee

Sisäpuolen työt ovat jatkuneet pikkuhiljaa huvilallamme. Pienten rimahäslinkien jälkeen – höyläämö teki ylimääräiset pyöristykset rimojen kulmiin – sisäkattotyö on päässyt vauhtiin ja parissa huoneessa oli jo katot paikoillaan.

Samoin kaakelointi on edennyt ja pesuhuone on pientä soiroa lukuun ottamatta jo kaakeloitu.

Molemmat valmiit pinnat näyttävät todella hyvältä.

Lasityöt – saunan ja pesuhuoneen välinen seinä ja terassin kaide – on myös sovittu.

Sisätarkastuksen lisäksi vietimme aktiivisen aamupäivän huvilalla. Vanha mökki pyritään purkamaan nyt pakkasten aikana ja sieltä piti viedä kaikki käyttökelpoinen talteen. Kahden aikuisen ja kolmen lapsen voimin tyhjensimme mökin vajaassa kahdessa tunnissa.

Vaikka luulin, että siellä ei ole tavaraa juurikaan, niin saimme kolme Ikean isoa muovilaatikkoa ja kolme jätesäkkiä täyteen. Lisäksi kannoimme useamman jätesäkin roskiin – otimme kerralla hyödyn irti jätemaksustamme.

Päivä oli todella kaunis ja järvi jäässä. Kävelimme katselemassa maisemia salmen puolivälissä ja samalla saimme pari kuvaa huvilasta järveltä.

Huvilareissun lisäksi olemme etsineet kalusteita ja muita asumiseen tarvittavia juttuja, kuten astioita. Perustarpeet alkavat olla kasassa, kunhan saamme ruokapöydän tuolit valittua. Samoin olemme valinneet keittiön tekijäksi Arttelipuun ja selvittäneet kodinkoneiden hinnat.