Yö mökillä

Valmistauduimme ensimmäiseen mökkiyöhömme huolella. Auto oli tavaraa täynnä kattoon saakka. Mökillä purkuun meni hetki, varsinkin kun kaapit ovat vielä osittain siivoamatta ja kaikki tavara piti kantaa tupaan. Onneksi siinä on riittävästi kokoa, ettei mene koko aika tavaroiden väistelyssä.

Traktorin peräkärry oli luvatusti paikoillaan ja aloitin mökin alusen tyhjennyksellä. Kaikki edellisenä viikonloppuna kantamani tavarat piti kantaa vielä kärryyn. Lisäksi kannoin tavaraa jonkun verran mökistä ja sen ympäristöstä. Kärry täyttyi laitojaan myöten ja vaja oli vielä tyhjentämättä.

Tässä vaiheessa päätimme, että minun lienee parasta mennä hakemaan kompostikäymälä Aapon kanssa läheiseltä Hankkijalta. Matkalla soitin kärryn toimittaneelle perikunnan jäsenelle ja hän lupasi käydä tyhjentämässä sen. Hankkijalta ostettiin käymälän lisäksi saavi saunaan ja muutamia tarvikkeita. Samalla sain vihjeen pajasta, jossa voisi käydä tahkoamassa kirveen taas priimakuntoon.

Kärry oli tyhjä ja samalla paikalla. Olimme olleet poissa vain noin reilun tunnin. Täytyy nostaa hattua hienosta toiminnasta!

Tyhjensin seuraavaksi vajan. Pojista oli yllättävän paljon apua, he heittelivät pienempää tavaraa kärryyn ja Aapo piteli jätesäkkien suita. Tekivät töitä melkein tunnin ilman nurinaa. Vajan tyhjennys täyttikin kärryn kukkuroilleen. Siellä oli rojua poikineen. Kaikki paitsi perämoottori tarvikkeineen ja muutamat naulalaatikot päätyivät lavalle. Sitten tyhjensin saunan alla olevan puuvaraston ja kannoimme Sannan kanssa pari isompaa tavaraa puutarhasta. Kaikki saatiin onneksi mahtumaan kärryyn.

Olin urakan jälkeen todella likainen ja sauna tuntui hyvältä. Sanna oli saanut urakkani aikana mökin siivottua ja tavarat pitkälti paikoilleen. Saatuamme pojat nukkumaan viritin vielä ostamaani suunta-antennia. Sain sillä yhteysnopeudun kymmenkertaistumaan edge-verkkoon. Nyt nopeus on 200 kilobittiä sekunnissa. Sillä tulee toimeen pakkoraossa, mutta käytännössä sen varaan ei voi heittäytyä tekemään töitä. Päätin ottaa aikalisän asiassa.

Sunnuntaina aamuaurinko herätti meidät seitsemältä paistamalla silmiin. Jatkoimme puuhasteluamme siitä, mihin jäimme lauantaina. Raivasin hieman lisää pusikkoa rannasta, lähinnä kaivon ympäriltä.

Pojat keräsivät mustikoita, saivatkin niitä muutaman kappaleen omalla poimurillaan. Emme ole aikuisten mallia vielä ostaneet, ehkä ensi kesänä ehtisi marjaankin.

Lounaan jälkeen lähdimme kotiin, huomenna on lähtö Legolandiin ja matkalaukut ovat vielä pakkaamatta. Mökkitöihin tulee viikon tauko, jonka jälkeen palaan poikien ja vanhempieni kanssa nostamaan vajaa. Sanna on työmatkalla. Edessä on siis mielenkiintoisia viikkoja.